Taistelu vedestä
Ja taaskaan ei mitään uutta auringon alla: 80- luvulla
syntyneet muistavat – jos muistavat – kuinka koulumaailmassa kerrottiin
ihmeellisiä Ruotsinvallan ajoilta: aurinko olisi kuninkaan aurinko – täten kansalaisia
piti verottaa ikkunoiden koon mukaan ...
... sama agenda, uusi rahastus ...
Mutta tällä kertaa on kyse siitä vedestä, jota mahdollisesti
pumppaat itse kustantamastasi porakaivosta, ilmaiseksi. Joskaan et välttämättä
enää kauaa.
Kansainväliset suuryhtiöt ovat kilvan rynnänneet käsiksi
vesimarkkinoille, ja ovat lohkaisseet isot siivut itselleen kaikkien sellaisten
kehitysmaiden varannoista, joissa liberalisointi on toteutettu. Paikallisten
vesifirmojen omistus on siirtynyt kansainvälisten suuryritysten hallintaan,
kuten mm. Nestle, Coca-Cola, PepsiCo. Markkinat ovat jo nyt valtavat.
Tutkimuksista riippuen markkinoiden eli kulutuksen arvoksi ilmoitetaan 132-234
miljardia.
Tuossa valossa uuden vesilakimme eräs kohta ”häiritsee” lujaa: ”Vesitaloushankkeen toteuttaminen edellyttää
useissa tapauksissa sellaisten alueiden käyttöä, joita hankkeen toteuttaja ei
omista. Jos hakija ei vapaaehtoisin sopimuksin ole saanut tarpeellisia
käyttöoikeuksia mainittuihin alueisiin, voi lupaviranomainen laissa säädettyjen
edellytysten täyttyessä perustaa hakijalle tarvittavat oikeudet.”
Ja myös turvallisuusnäkökohdat ”on huomioitu”. Tämä
mahdollistaa aseellisten joukkojen (oma armeijamme tai kaupalliset
turvallisuuspalvelut) tuomisen vartioimaan ulkomaisessa omistuksessa olevia
kohteita; koskee vesialueiden ohella myös mm. Nordstreamia.
Eräs nettikommentoija kirjoittikin: ”OLETKO RIKAS? ONKOS
SINULLA VARAA MAKSAA VEDESTÄSI ESIM. 500% KORKEAMPI HINTA? Hinta, jonka Yhtiö
pyytää? Haluatko pihakaivoosi, jonka itse kustansit, yhtiön vesimittarin jolla mitataan
vedenkulutuksesi että sinua osataan veloittaa pihakaivosi vedestä?”
No niin – mitäpä valtamedia tähän? Keskisuomalainen -lehti
otsikoi viime viikolla: ”Tutut konkarit vastustivat vesihuollon yksityistämistä
Jyväskylän Kompassilla: "Tämä on vakava asia, tippaakaan ei saa antaa
periksi".
Mikä on vakavaa? Toinen saman lehden otsikoista vastaa: ”Jyväskylän
Alva-kaupasta tulossa Suomen suurin vesihuollon yksityistäminen –
"Yritystoiminta tavoittelee pohjimmiltaan aina voittoa"”
Nuo aktivistit ovat aivan oikeilla jäljillä: toukokuussa
2011 todettiin veden arvon nousseen huimasti juurikin Jyväskylässä verrattuna
aiempiin vuosiin. 10 vuotta aiemmin vesi maksoi 20mk ja silloin (2011) jo 20e. Eli,
perinteinen kuusinkertaistaminen – markat euroiksi.
Kyllä kyllä, mm. Nestle haluaa KAIKKI vedet maksullisiksi. Firman pääjohtajan mielestä näet korporaatioiden etu tulee ennen ihmiskunnan
etua. Ja hänestä makea vesihän on elintarvike jos mikä, joten verolle vaan.
Mitähän tämä kaikki voisi noinniiku kustannusmielessä jampalle
tarkoittaa?
BITonFly LLC on ensimmäinen yritys maailmassa, joka on
kehitetty muuttamaan globaalit vesivarannot rahaksi, käyttämällä uutta
kaupankäyntivälinettä: universaalia kryptovaluuttaa nimeltä CLIMATE CRON, eli ”ilmastokruunu”,
mikä perustuu blockchain- eli lohkoketjuteknologiaan. Tuo cron antaa arvon ja
hinnan puhtaalle, makealle vedelle, ja se on suunniteltu vapaaseen kiertoon "CRON
Exchange"- kryptovaluutta -vaihtomarkkinoilla. Cron toimii täten
universaalina maksutapana osallistujien välillä vesivarantojen globaaleilla
markkinoilla. Lähtöarvo/kurssi yhdelle CLIMATE
CRON’ille vastaa yhtä tynnyriä puhdasta makeavettä. Ja ensimmäisiä kauppoja viritellään
jo Kazakstanissa – 2 miljardia tynnyriä vettä ...
No niin. Juuri kun ihastelimme leudon talven tuomia
sähkökustannussäästöjä – voila’ – tuodaanpa tontille uusi vesikulutusmittari
lisää. Ja bisnes jatkuu, eli eri veloitukset vain nousee ...
Muuten – taas yksi uusi sähköinen raha astuu kehiin (eikä
käteisrahasta puhuta yhtään mitään). Pian siis kaikki kaupankäynti on sähköistä
=> pedon merkin maailma.
”Varastettu vesi on makeata, ja salattu leipä on suloista.”
(Sananl. 9:17).
Olli-Pekka Tuikkala
Lähteet:
Raamattu