PETA ja Tekoäly kirjoittavat Raamatun uusiksi

 

Tyler O’Neil on hereillä: jälleen kerran USA:n vasemmisto yrittää sovittaa Raamatun omiin poliittisiin tarkoituksiinsa, tällä kertaa tekoälyn avulla.

 

Kyllä, People for the Ethical Treatment of Animals julkaisi viime viikolla melko löysän uudelleenkirjoituksen Genesiksen kirjasta (1. Moos.) nimeltä "The Book: PETA's Version of the Creation Story". (The Kirja: PETA’n näkemys Luomiskertomuksesta)

 

Lopputulos on jo luonnostaan loukkaava, toisinaan hieman hauska, mutta lopulta melko masentava kokonaisuus. Luota minuun: kärsin sen lukemisesta, joten sinun, rakas lukijani, ei tarvitse tuhlata aikaasi samaan.

 

PETA – tai tekoäly, josta olen vakuuttunut, että juuri A.I. tarjosi luultavasti parhaat/pahimmat palat tästä rappeutuneesta hölynpölystä – päätti olla orjallisesti jäljittelevä, toistaen alkuperäisiä paikkoja ja säilyttäen Genesiksen karkean rakenteen, samalla kun hylättiin tarinan pääteologinen sanoma ja tärkeimmät kertomuskohdat, jotka antavat inspiroidulle Sanalle sen emotionaalisen voiman.

 

Tässä uskomattoman desinfioidussa Raamatun versiossa Kain ei ole murhaaja, Nimrod lakkaa olemasta metsästäjä, Hagar on kokki, koira ottaa Iisakin paikan Morian vuorella eikä mitään uhrata, faraon hovimestari ja leipuri lopulta jäävät eloon molemmat, ja faraon unet sisältävät vegaanisaarnaamista, ei nälänhätää, mikä on sitten aiheuttamassa Jaakobin perheen yhdistämisen.

 

Jossain tekoälyn ja PETA:n omien woke- mädättäjien välillä Raamatun perustiedot katosivat.

 

Esimerkiksi Raakel kuolee synnyttäessään Joosefia, eikä tämän nuorempaa veljeään Benjaminia (1. Moos. 35), ja Benjamin ilmestyy ihmeellisesti kuvaan Joosefin vanhempana veljenä. Kain – edelleen tarinan konnana – uhraa eläimen lihaa Jumalalle, kun taas Abel uhraa kasveja, mikä edustaa käänteistä raamatullista tarinaa, jossa Abel uhraa kallisarvoiset lampaansa. PETA olisi yhtä hyvin voinut tehdä Abelista konnan, varsinkin kun se päätti poistaa tuon murhan kokonaan.

 

Suurin osa päähenkilöistä - joilla on varsin valtavia vikoja Genesiksen alkuperäisessä versiossa - ovat kaikki moraalisesti tahrattomia vegaaniuskonnon pappeja, jotka saarnaavat soija- ja mantelimaidon hyveistä. He kulkevat paikasta toiseen levittäen evankeliumia eläinten kohtelusta yhdenvertaisesti ihmisten kanssa, ja toisinaan eläimet puhuvat omasta sopimuksestaan. (Yhdessä vaiheessa kamelit päättävät keskenään opettaa kouluttamattomia ihmisiä, mutta sitten päättävät vain matkustaa heidän kanssaan.)

 

Joosefin veljet päättävät silti kidnapata ja myydä veljensä kateudesta, mutta he eivät kylläkään uskalla vahingoittaa vuohta kastamalla Joosefin moniväristä takkia vuohen vereen. Sen sijaan he käyttävät juurikasmehua. Kyllä, he harkitsevat oman veljensä murhaamista, mutta varjele - heitä vahingoittamasta eläintä.

 

Sillä välin Enos vetää arvonnassa lyhyen tikun. Sen sijaan, että Enos olisi elänyt 905 vuotta (1. Moos. 5:11), hän elää vajaat 50 vuotta.

 

"Enos söi eläinten lihaa ja teki siten äärimmäisen synnin, mikä johti häpeän, heikkouden, tietämättömyyden ja sairauden lyhentämään elämään", R/raamattu sanoo PETA:n mukaan.

 

PETA:n ottamat laajat vapaudet Raamatun tekstin kanssa eivät ole johdonmukaisesti perusteltuja. Vaikka eläinoikeusryhmä – joka tapauksessa - hylkää Iisakin uhraamisen ja faraon unet, ja käyttää usein äärimmäisen modernia puhekieltä, kuten "täysin revitty" (engl. totally ripped), se säilyttää pien yksityiskohtia, kuten tuntemattomat paikannimet ja arkaaiset sanat, antaakseen "modernisoidulle" tekstille ripauksen raamatullista makua. Se pakottautuu säilyttämään samat kirjan luvut kuin Genesis, vaikka se on perannutkin niin monia kertomusten yksityiskohtia, että kokonaiset "luvut" ovat vain viisi kappaletta pitkiä.

 

Näyttää siltä, että kaikki, jotka PETA:ssa kirjoittivat Genesiksen uudelleen, menettivät kiinnostuksensa muutaman ensimmäisen luvun jälkeen ja antoivat tekoälyn hoitaa loput. (Ylivoimaisesti paras osa koko kirjasta on Jumalan “kevennyksiä” kuuden luomispäivän aikana, kun hän sanoo: "Tulkoon lihaton maanantai!") Silti edes tekoälyllä ei voi selittää sitä, kuinka PETA onnistui tekemään niin todella kiehtovasta kirjasta, kuten Genesis, niin perin tylsän.

 

Amerikkalaiset, jotka todella lukevat Raamatun alkuperäis versiota, saattavat ihmetellä, kuinka vähän se itse asiassa saarnaa. Genesis, sellaisena kuin me sen tunnemme, kertoo erityisesti henkilökohtaisia kertomuksia – usein varsin kiusallisin, verisin yksityiskohdin. Tarina siitä, kuinka Jaakob sai 12 poikaa, on suorastaan huolestuttava, samoin kuin tieto siitä, että Saara pakotti palvelijattarensa yhtymään Abrahamiin, jotta tämä voisi vihdoinkin saada pojan. Jaakob huijaa isäänsä, jotta voi varastaa siunauksen vanhemmalta veljeltään, älkäämme siis edes paneutuko siihen, kuinka Juuda lopulta saa itselleen elävän pojan.

 

Abraham, Iisak ja Jaakob eivät aina ole niitä ihailtavimpia ihmisiä – ja se on osa itse asiaa. Jumala tekee näistä samaistuttavista, virheitä tekevistä hahmoista suuren kansan, ja heidän puutteensa ovat tärkeitä, koska ne juuri korostavat Jumalan työtä heidän kauttaan.

 

Alkuperäisen Genesiksen kirjoittaja ei yritä vain kertoa hyvää tarinaa - hän yrittää tallentaa kuinka nämä ihmiset todella elivät, ja tämä on yksi syy siihen, miksi Genesis osoittautuu erinomaiseksi kirjaksi.

 

Kun taas PETA täyttää pseudoraamatulliset sivunsa jatkuvalla, huutavalla saarnalla. Kuinka Abel saa Kainin lopettamaan eläinten tappamisen ja syömisen? Hän selittää, että Kain "voi tulla todella lihaksikkaaksi syömällä kasveja". Mitä sellaista Sodoman kansa tekee, mikä saa Jumalan tuhoamaan heidät? He yrittävät pakottaa Lootin vieraat syömään "karsinogeenista lihaamme ja kolesterolipommejamme". Miksi Saara nauraa epäuskoisena Mamren tammistossa? Ei siksi, että hän epäilee Jumalan lupausta, että hän saisi pojan vanhuudessaan, vaan koska hän epäilee, että "hän tulee järjestämään paljon lisää [vegaanisia] juhlia".

 

Kun Genesiksen kertomukset keskittyvät erilaisiin kamppailuihin Jumalan ja muiden kanssa, PETA:n versio on kuin rikkinäinen vinyylilevy. Monet luvuista seuraavat sankareita – Abrahamia, Saaraa, Rebekkaa, Jaakobia ja Joosefin – heidän kulkiessaan paikasta toiseen saarnaten, että vegaaniruoka maistuu paremmalta, että kasviperäiset vaatteet tuntuvat paremmilta päällä eivätkä haise ja että eläimillä kuten kanoilla ja lampailla on monimutkaisia tunteita. Harvat hahmoista kasvavat pintatason muutosta pidemmälle eläinten syömisessä – muutos, joka vaatii vain yhden tai kaksi sankaria, jotka saarnaavat heille pari riviä karua "dialogia".

 

Ehkä räikein teologinen muutos keskittyy "turkisvauvaan": eläimeen, jota Abraham kohtelee kuin omaa lastaan. Luku 21, joka jäljittelee Mooseksen kirjan 21:n rakennetta, keskittyy Abrahamiin ja Saaraan, jotka adoptoivat Herbie-nimisen koiran. Teksti viittaa siihen, että patriarkka ja hänen vaimonsa rakastavat Herbietä enemmän kuin varsinaista poikaansa Isaakia, jonka syntymän lupaus Saaran vanhuudessa on juutalaisuuden ja kristinuskon kulmakivi.

 

"Kuka olisi sanonut Abrahamille ja minulle, että me lapsen saamisen siunauksen sijasta löytäisimme vielä enemmän iloa rakastavan kodin tarjoamisesta tälle upealle koiralle, Herbielle?", Saara kysyy. "Kun he kävelivät Herbien kanssa, Saara ja Abraham ajattelivat, että on tärkeää adoptoida koiria turvakodista tai pelastusorganisaatioista sen sijaan, että ostettaisiin niitä kasvattajilta tai lemmikkikaupoista... Ja totisesti aikamme slogan, “adoptoi, älä osta” (https://www.caninejournal.com/adopt-dont-shop/ ), kukoisti  Saaran sydämessä, ja hän ja Abraham toistivat sitä toisilleen."

 

Tämä kumouksellinen käänne jatkuu seuraavassa luvussa, jossa PETA hylkää koko tarinan siitä, että Jumala pyysi Abrahamia uhraamaan poikansa Iisakin Moorian vuorella, kuitenkin pelastaakseen hänet aivan viime hetkellä – keskeinen kohta, jonka kristityt näkevät esikuvaavan Herran Jeesuksen ristiinnaulitsemista. PETA:n versiossa 1. Mooseksen kirjan 22:sta, Jumala pyytää Abrahamia viemään Herbien Moorian vuorelle ja vasta sitten esittelee heille molemmille Leroy-nimisen karitsan, jonka kanssa he ystävystyvät.

 

Nämä kaksi lukua selittävät, miksi PETA:n eläinoikeusideologia eroaa niin silmiinpistävästi kristinuskosta. Alkuperäinen Raamattu erottaa selkeästi eläimet, ja taas ihmiset jotka on luotu Jumalan kuvaksi ja joille hän antaa vallan hallita maan eläviä olentoja. Jumala lupaa Aabrahamille, että hänestä tulee suuri kansakunta, mutta tämä kansakunta tulee mahdolliseksi vain Abrahamin luvatun pojan Iisakin kautta, ja Jumala kovasti koettelee Abrahamia pyytämällä häntä uhraamaan tuon luvatun pojan.

 

PETA:n saarnat eivät voi kilpailla tämän inspiroidun kertomuksen rikkauden kanssa, ja näin saarnatessaan eläinoikeuksien woke- mädättäjät juuri paljastavat, kuinka tyhjä heidän ideologiansa todella on. 

 

“Ja ennen kaikkea tietäkää se, että viimeisinä päivinä tulee pilkkapuheinensa pilkkaajia, jotka vaeltavat omien himojensa mukaan ja sanovat: "Missä on lupaus hänen tulemuksestansa?” (2 Piet. 3:3-4)

 

Olli-Pekka Tuikkala

 

Lähteet:

Raamattu