Eliitin
agenda etenee
Mike
Yeadon, Pfizerin entinen johtava tiedeasioiden konsultti (chief science
advisor), jakoi mielenkiintoista Telegrammissa. Hän sai listansa henkilöltä
joka esiintyi nimellä Lau Mdz.
Tuosta
“aikajanasta tyranniaan” on kummasti paljon jo toteutunut, monta juuri
toteutumassa – ja sitten lähes “profetiaa” monesta muusta joka vielä näkemättä.
Toteutuneet
ovat tietysti mm. Kiina- lähtöinen pandemia ja lockdownit – ja tietysti
maaginen piikki ratkaisuna kaikkeen.
Juuri
toteutumassa ovat mm. seuraavat: “Passing off the side effects of the
injections as “natural” effects of the virus and the disease” eli injektioiden
sivuvaikutusten väittäminen viruksen ja taudin "luonnollisiksi"
vaikutuksiksi. Porukkaa kuolee kuin pipoa, monesti väitettynä että koronaan. Ja
ihan oma sarjansa ovat nämä äkilliset kuolemat, jotka on näemmä riittävästi
selitelty sillä “äkillisellä”.
Entäs
agendan kohta “take up the murder of the living old men” eli ryhtyminen elävien
vanhusten murhaamiseen:
NHS
England on ylpeänä ilmoittanut, että rokotusryhmät ovat vierailleet jokaisessa
hoitokodissa eri puolilla maata tarjoten koronatehoste- ja flunssahoitoja ennen
joulua. He sanoivat, että rokotusryhmät olivat vierailleet yhteensä 15 019
hoitokodissa ja 88,6 % rokotuskelpoisista asukkaista oli saanut tehostusta.
Sitten
agendan kohdat “Demonize the anti-vaxx and hold them responsible for the dead
& Arrest opposition leaders” eli demonisoi rokotevastaiset ja pidä heidät
vastuussa kuolleista & oppositiojohtajien pidättäminen:
Uusi-Seelanti
on mennyt täyteen poliisivaltioon: jokainen, jolla on erilainen näkemys kuin
viranomaisilla, on vihollinen. Uuden-Seelannin hallituksen esitteitä jaetaan,
joissa kerrotaan yleisölle, että jos he epäilevät ystäviensä tai perheensä
vastustavan hallituksen politiikkaa, mukaan lukien COVID-toimenpiteitä, heidät
tulee raportoida terroristeiksi.
Joopa
joo – ei ole helppoa olla elossa. Mutta kohtahan se haastavaksi muuttuukin, kun
astutaan agendan kliimakseihin:
“Vaihe
6: Peruuta velat ja dematerialisoi rahat (maaliskuu 2022–syyskuu 2022)
–
Käynnistää talouden, rahoituksen ja osakemarkkinoiden romahduksen, pankkien
konkurssin.
–
Pelastetaan pankkien tappiot asiakkaidensa tileillä.
–
Aktivoi «Suuri nollaus».
–
Dematerialisoi rahat.
–
Peruuta velat ja lainat.
–
Ota käyttöön digitaalinen portfolio. (Digitaalinen lompakko)
–
Ota haltuun kiinteistöt ja maat.
–
Kielletään kaikki maailmanlaajuiset lääkkeet.
–
Vahvista velvollisuus rokottautua puolivuosittain tai vuosittain.
–
Määrää elintarvikkeiden säännöstely ja ruokavalio Codex Alimentariuksen
perusteella.
–
Laajenna toimenpiteitä ns. nouseviin maihin.
=>
Tulos: digitaalisen ohjauksen kolmas vaihe. Uusi maailmanjärjestys koko maailmalle.”
Pikkasen
ovat jättämässä aikataulunsa suhteen. Voi olla etteivät ole vielä saaneet
kaikkien maiden hallintoihin tarvitsemiaan sätkynukkeja.
Mutta
mitä tulee vaikkapa Ukrainan ja Suomen ko. statukseen, niin vastaus on: bingo!
“Ja
väkevä on hänen voimansa, vaikka ei tosin hänen omasta voimastaan, ja
ihmeellisen paljon hän saa aikaan hävitystä; ja hän menestyy siinä, mitä hän
tekee, ja hän tuottaa turmion väkeville ja pyhien kansalle” (Dan. 8:24)
Olli-Pekka
Tuikkala
Lähteet:
Raamattu