Simpsonit: vaalien jälkeen apokalypsi

 

Nyt ei naurata.

 

Kirjoittelin toukokuussa 2019, kuinka animaatiosarja Simpsoneilla oli omituinen kyky ennustaa tulevaisuutta: Simpsonien 19. kauden osassa 7 – alkuperäiseltä nimeltään ”Husbands & Knives”, joka esitettiin marraskuun 18., 2007, kertoo kirkon näköisestä rakennuksesta, jonka nimi on Notre Dame of Springfield. Sen edessä on mellakat, joissa viikattein ja talikoin varustautuneet mellakoitsijat riehuvat soihdut palaen. Voila’: Ranskan Notre Dame ja keltaliivien rähinät – 12 vuotta edeltä, ennen tapahtumistaan.

 

Sitten, Disneyn tekemä Foxin osto ennustettiin 1998 – mikä sitten tapahtuikin 19 vuotta myöhemmin. Simpsonien osassa, ”When You Dish Upon a Star”, nähdään kyltti joka sanoo: “20th Century Fox, a division of Walt Disney Co”.

 

Higgsin bosoni -hiukkanen, nk ”Jumala-partikkeli”, ennustettiin Simpsoneissa 1998 – toteutui 2012.

 

Ja tietenkin, Trumppi toitotettiin tehtäväänsä jo etukäteen: itse ennustus v. 2000, toteutuma 2016. Kun Lisa Simpson istui presidentin tuolilla, hän totesi: ”Kuten tiedätte, olemme perineet melkoisen murskabudjetin presidentti Trumpilta”.

 

Ehkä selkein osoitus siitä, että Simpsonit ovat edeltäkerrontaa – ei siis sattumien vaan suunnitelmien – on se sarjan osa, joka nimenomaan käsitteli ennustamista: vuosina 1992, 1993 ja 1994 Simpsonit ennustivat peräjälkeen kaikki amerikkalaisen jalkapallon Super Bowlin voittajajoukkueet.

 

Mitenkäs sitten tämä surullisen kuuluisa 9/11? Simpsoneilla oli näemmä etiäinen asiasta jo NELJÄ VUOTTA ennen tapahtumaa! Osa nimeltä ”The City of New York vs. Homer Simpson”, mikä esitettiin syyskuun 21., 1997, sisälsi tarkan ”kuvan” 9/11:sta.

 

Ja sitten selitys: ”Oikeiden olosuhteiden vallitessa, me voimme tietää asioita joita me emme tiedä tietävämme, ja me voimme joskus ennustaa tulevia,” sanoi tri Bernard Beitman, Missourin Yliopiston psykiatrian osaston aiempi puheenjohtaja ...

 

Ja sitten itse asiaan: ensinnäkin, Toys ’R’ Us’in konkurssi ennustettiin 14 vuotta edeltä. Nyt, 1. marraskuuta Simpsonit esittivät osan, jossa vaalien jälkeen alkoi apokalypsi. Plakaatit kertovat että demokratia loppuu. Ja myöhemmin tuhotaan. Rähinät saavat kliimaksin, kun apokalyptiset ratsastajat ilmestyvät. Ja kas kummaa: nuo ”terminaattorien” näköiset tuhoajat kuuluvat Department of Homeland Securitylle - jotka näyttävät metsästävän näitä maskiukkeleita.

 

Touhu on menossa umpihulluksi. Apua ei ole enää kuin Yhdessä:

 

”Jumala, sinun valtaistuimesi pysyy aina ja iankaikkisesti; sinun valtakuntasi valtikka on oikeuden valtikka” (Psalmi 45:7).

 

Olli-Pekka Tuikkala

 

Lähteet:

Raamattu