Mitä ne tavoittelevat?

 

Täytyy sanoa, että kaikista niskaamme heitetyistä kenraaliharjoituksista tämä virus-show on ollut erittäin onnistunut.

 

Iltalehti taustoittaa tapahtuneen: ”Tauti näyttää tällä hetkellä olevan perusterveelle ihmiselle varsin harmiton, mutta kukaan ei vielä tiedä, onko tämä koko totuus”. Niinpä niin; kuten pääministerimme iltauutisten jälkeen totesi, niin Suomi oli kyllä varautunut ja seurasi kehitystä – eikä halunnut etupeltoon tehdä ylilyöntejä.

 

Ja silti, globaalissa mittakaavassa ihan kaikki juoksee nyt tämän viruspillin mukaan. Adolf Hitler olisi ollut ylpeä siitä, miten tuo nykypropaganda on saanut jopa toistakymmentä prosenttia Maan väestöstä lukkojen taa. Mutta eipä toisaalta ihme: onhan taustalla sama tuomiopäivän koneisto, joka verettömästi valloitti Euroopan – kun Aatulta se ei onnistunut edes asevoimin.

 

Mutta kun laitat polvilleen sellaisen kokoluokan pelurin kuten Kiina, voit olla varma että se nousee jälleen – ja tulee väsymättä etsimään ja löytämään todellisen syyllisen. Kiinan ja Iranin johdon suulla onkin jo esitetty kärjekkäitä kommentteja USA:n suuntaan koko härdellistä.

 

Ja miten sitten joku Italia istuu tähän konkurssiin? Teemu Vehkala aiheellisesti muistutti, että juurikin Brexitin aikaan Italia ilmoitti olevansa seuraava lähtijä. Ilmankos nyt Italian busineksen sydämessä, Pohjoisessa, väkeä kaatuu koronaan – ja suomalaisia ko. matkamuistojen seurauksina.  

 

Teemu oli myös kaivanut esiin koronan kätilöt: hymyilevän Erica Bickerton’in, joka johti koronan kehitystiimiä. Netin syövereistä löytyi myös ne kaksi muuta päätekijää, Sarah Keep ja Paul Bretton; jälkimmäisestä on saatavilla jopa osoite ja puhelinnumero, joten siitä vaan tiedustelemaan viimeisempiä ...

 

Mutta mutta – valtamedian vöyhötys senkun vaan kiihtyy, samalla kun se muu aikaansaatu jää täysin kertomatta. Kuten kirjoitin, globaali toimitusketju on jo rikki, ja esim Baltic Dry indeksi romahtanut. Parempi siis olla ilkkumatta niille, jotka ovat hamstranneet tärkeimpiä elintarvikkeita: tänään kauppakeskuksesta lähtiessäni myyjä liimasi etuoveen ilmoituksen, että tiettyjen tuotteiden määriä ja myyntiä tullaan rajoittamaan. Kuulostaako tutulta ... erään Orwellin kirjan ja elokuvan suklaa- kupongit ...

 

Vilkaisepas vielä uudelleen tämän artikkelin pääkuvaa – ja havaitse, että tämä virushan on vain yksi pieni pala agendaa. Katsotaanpas pari liittyvää esimerkkiä:

 

Retorisesti: kun Wuhanissa ihmiset - flunssankaltaisissa oireissa - alkoivat kaatua suorilta jaloilta, niin tutkiko kukaan, oliko siellä muuta, "flunssankaltaista" aiheuttajaa. Ja nythän Hubein alueella kuulemma homma on jo käytännössä ohi (?)

 

Ja kun HKI:n Viikin koulu - ja pian perään juurikin Tampere, Turku ja Jyväskylä - karanteenisoivat, epäilikö kukaan mitään muuta flunssankaltaisuutta - mukaanlukien happikato - aiheuttavaa? Tässä lisää siitäkin – agendanpalasesta nimeltä 5G. 

 

Tämä kaikkihan on vain suurta sirkusta, jonka päämääränä on saada ihmiset vapaaehtoisesti OTTAMAAN se pian jostain ”kuin taivaasta yllättäen laskeutuva” rokote, josta Anthony Patch puhui jo v. 2014, nimellä "ihmisen tekemä kokonavirus". 

 

Rokotteita ollaan siis kehittämässä sellaiseksi, että niiden päädyttyä elimistöön, ne ottavat DNA’si haltuun: kaksisäikeinen DNA modifioituukin kolmisäikeiseksi, eli ”hiuksenhienoksi” silikoni/kulta- säikeeksi lisää. Voila’: kun kansa saadaan pelosta järjiltään, he tulevat kirkuen vastaanottamaan tämän välttämättömän pahan – koska se olisi ilmeisesti kuitenkin se parempi vaihtoehto – vaikka siinä olisi mukana jopa sama message kuin sikapiikissäkin: testaamaton, eikä vastuuta oteta mistään. Ja moni kärsii ...

 

Ihmisestä tulee näin siis se eliitin ultimaattinen orja: palvelija- hybridi, joka ajattelee isäntänsä ajatuksia, ja on juurikin samanlainen joo-joo- ojankaivajavässykkä, joiksi Orwellin elokuva ”1984” heitä hyvin kuvailikin.

 

Niin, koko ihmiskunta on jo mukautettu siihen vanhaan sammakkoansaan: nämä mehiläispesän asukkien kaltaiset oma-ajatuksettomat ovat ensin lilluneet siinä ”lämpimässä vedessä”, kunnes kuumuutta nostettaessa ei enää ole halua eikä kykyä hypätä pois kattilasta. ”Tulkoon mitä vaan kunhan leipää ja sirkushuveja saadaan...”

 

Kyllä – minä olen tosikristitty, eli uskon Jeesukseen Kristukseen Herranani ja Vapahtajanani. Mutta sillä ei ole mitään käytännön tekemistä tämän tosiasian kanssa. Sillä uskoit sitten mitä hyvänsä tai et, löytyy pahantahtoinen eliitti, jonka hankkeet eivät ole sinun eduksesi. Päinvastoin.

 

Ja toisaalta, uskolla Kristukseen on se KAIKKI tekeminen tämän kanssa: se eliittiporukka ei pelkää, että sinä alkaisit kapinoida – koska ne ovat sen jo kohdaltasikin keinolla jos toisella hoitaneet. Eli: ei ole MITÄÄN muuta pakotietä jäljellä kuin Jeesus Kristus, joka sanoo: ”Minä olen tie ja totuus ja elämä; ei kukaan tule Isän tykö muutoin kuin minun kauttani” (Joh. 14:6).

 

Sillä kun edes vähän viitsit perehtyä, huomaat että tätä pahaa maailmaa hallitsevat häiriintyneet ”hyväntekijät”. Vai miten sinä nämä käsität?

 

Loppuun vielä disclaimer: artikkelin pääkuvan on tehnyt Nicholson1968. Ehkä olen kaikesta kuvassa samaa mieltä – ehkä en.

 

Olli-Pekka Tuikkala

 

Lähteet:

Raamattu