Koronasta kansantajuisesti

 

Pelaajauran jälkeen jouduin kahdesti selkäleikkaukseen. Jälkimmäistä edelsi osittainen halvautuminen, joten mistään kosmetiikasta ei ollut kysymys. Noilla reissuilla – sekä aiemman pohjeluuleikkauksen keikalla - opin arvostamaan suomalaista sairaanhoitoa, terveimmillään.

 

Oulun yliopistollisen sairaalan infektiolääkäri Teija Puhto on halunnut auttaa meitä maallikoita myös tiedottamalla: hänen ”Koronasta kansantajuisesti”- videonsa viime kuulta kertoo tyhjentävästi ja yksiselitteisesti Covid-19- pöpöstä.

 

Kannattaa katsoa koko informatiivinen pätkä. Tähän lainaan hänen yhteenvetoaan ko. taudista:


”Covid-19


·        oireet aivan kuten tavallisessa flunssassa/keuhkokuumeessa/vatsataudissa (joskus oirekuvaan voi liittyä maku/hajuaistin menetys)

·        Itämisaika 2-10 vrk, yleensä 3-5 vrk

·        Valtaosa (yli 90%) sairastaa koronan hyvin vähäisin oirein – ”lievä flunssa”

o   Varsinkin nuoret hyvin lieväoireisia

o   Pienelle osalle aikuisista aiheuttaa vakavan taudinkuvan (keuhkokuumeen), varsinkin yli 70v tai henkilöille, joilla on vakava perussairaus

·        Oireiden perusteella ei voi päätellä, että onko Covid vai muu flunssa”

 

Kuten tiedämme, Suomen keskimääräiseen kuolleisuuteen korona ei ole vaikuttanut; tappava se on ollut lähinnä muille viruksille kuten A – joita tapauksia Oulun sairaanhoitoalueella on tänä vuonna ollut vain yksi, ja Teijan mukaan viime vuonnakin korona pysäytti ko. tapaukset ”kuin seinään”. 

 

No niin, on aika palata päivän töihin – kuka maski naamalla, kuka ei. Sen puutteesta voi tosin joutua maksamaan nk. väärän signaalivaikutuksen (?) sakon, 40€. Varsinaista lääketieteellistä hyötyähän maskin käyttämisestä ei Sosiaali- ja Terveysministeriön mukaan ole: ”Teoriassa (!) kasvosuojus voi jossain määrin ehkäistä käyttäjää levittämästä virusta”...  Viime torstaina STM:n kansliapäällikkö Kirsi Varhila myönsi (34min): "Maskien hyöty on tutkitusti vähäinen”.  

 

Seuraavia konkursseja seuratessa,

 

”Ja hän antoi heille, mitä he pyysivät, mutta lähetti heihin hivuttavan taudin.” (Psalmi 106:15)

 

Olli-Pekka Tuikkala

 

Lähteet:

Raamattu