Kaksoisstandardit keskellämme

 

Olipa kerran liittovaltio, jossa kaikki kansalaiset olivat tasa-arvoisia. Joskin toiset kansalaiset olivat tasa-arvoisempia kuin toiset ...

 

Deja vu: ministeri Krista Kiuru iloitsi futismatsissa: ”Järjestelyt olivat kunnossa, ovella jaettiin käsidesiä ja seurueet huolehtivat turvaväleistä”. Kuvasta päätellen kaikki ympärillään olijat olivat siis samaa huonekuntaa (?) 

 

Maailman terveysjärjestön WHO:n vanhempi epidemiologi Maria van Kerkhove taas on moittinut tuhansia ihmisiä, jotka menivät Wembleyn futisfinaaliin käyttämättä kasvomaskeja. Siispä kuninkaallisiakin ... 

 

Espanjan korkein oikeus vuorostaan on uudessa historiallisessa päätöksessään todennut, että maan drakoninen COVID-19 -lockdown oli täysin perustuslain vastainen ja loukkasi kansalaisten oikeuksia. 

 

Aiemmin yli sata terveystyöntekijää Houstonin sairaalasta Texasissa on nostanut kanteen työnantajaansa vastaan toimeksiannon antamisesta, jonka mukaan koko henkilöstö on rokotettava covid-19:ia vastaan. He sanoivat, etteivät he halua ottaa "kokeellista" Covid-19-rokotetta pelkonsa vuoksi ja että toimeksianto rikkoo Nürnbergin säännöstöä. Sairaala pakottaa henkilöstön olemaan "ihmis-marsuja" edellytyksenä jatkuvalle työsuhteelle", oikeusjuttu sanoo. 

 

Ja nyt: Memphisin St. Jude- lastensairaala on varoittanut työntekijöitä, että jos he kieltäytyvät ottamasta COVID-piikkiä, he saavat potkut. 

 

Ja kuten vuotanut asiakirja ennustikin 15.7. tapahtuvaksi, Ison-Britannian ylilääkäri varoittaa nyt uudesta lockdownista lähiviikkoina. Jääneekö siis pysyväksi, kuten tuo dokumentti kertoi... 

 

USA:ssa taas kuusi "täysin rokotettua" henkilöä sai COVID’in ulkohäissä. Niin että rokottamalla muka päästäisiin palaamaan ”normaaliin”? Pysyvä lockdown’ko siis se ”normaali”? 

 

”... älkää valhetelko älkääkä lähimmäistänne pettäkö” (3. Moos. 19:11)

 

Olli-Pekka Tuikkala

 

Lähteet:

Raamattu