Kaikki on käsikirjoitettua/valhetta

 

On tämä mielenkiintoista. Se mistä varoittelin kävi toteen, ja Sveitsi joutui pysäyttämään koko 5G- hankkeen. Mutta se mikä suorastaan ihmeellistä, niin suomeksi tuosta ensin uutisoi ThePukki – ja hyvänä kakkosena heti perään puolen tunnin päästä Pukin aiempi julkaisualusta, MV-Lehti

 

Siihenpä se sitten melkein jäikin – vai oletko nähnyt yhdenkään valtalehden uutisoineen Sveitsin päätöksestä asianmukaisesti? Etpä niin. Ja suomalaisten säteilytys jatkuu siis häiriintymättä edelleen. Sauna ehkä varmaan on karaissut meille paremman sietokyvyn (mutta mitenkäs mm. ohut-pääkuoriset vauvat ja muut ipanat ...).

 

No, nähtävästi ihan kaikille ei natsannut väittämäni, että valtamedia, Internet, elokuvat ym uutisointi ovat vain yhtä isoa käsikirjoitusta koko roska. Olihan aikanaan CIA:ssa pääjohtaja, joka totesi jotensakin näin: siitä tiedämme että disinformaatio-ohjelmamme on valmis, kun kaikki se mihin amerikkalaiset ihmiset uskovat, on valhetta ... 

 

Tuotapa on sitten yritetty ”vesittää” tavalla jos toisellakin – joskin ko. linkin takaa löytyy se henkilö, joka oli paikalla kun tämä sanottiin, ja toi lausuman julki.

 

No, ”käsikirjoitetun” propagandan voit helposti ja nopeasti havainnoida aivan itsekin – vie vain puolisen minuuttia ja olet varma ... 

 

Mutta mitäs se natsien propagandaministeri Göbbels aikanaan sanoikaan: elokuva on yksi pisimmälle ulottuvista keinoista vaikuttaa kansaan. Ja loppuosa blogia todistaa tämän (plus osoittaa, että kaikki on edeltä käsikirjoitettua). Eli: kymmenen Hollywood- elokuvaa jotka olivat ”aikaansa edellä”, kirjaimellisesti:

 

Elokuva 1: Truman Show. Tämä elokuva jos mikä kuvaa tätä käsikirjoitettua todellisuuttamme. Jo vuonna 1998 siis enteiltiin nykyistä Tosi-TV:n invaasiota ja valtavaa määrää ”tekoelämää”. Sen lisäksi että joka liikkeemme on 24/7- seurannassa, meitä ohjelmoidaan monin keinoin.

 

Elokuva 2: War Games kertoi edeltä tämän kybersota- maailman – ja kolmatta maailmansotaa hierottiin jo silloin. Tänään tuon pienen hakkeripojan paikalla ovat tietokonesodan kävijät kuten ”Anonymous”.

 

Elokuva 3: Videodrome ennusti Youtuben sekä muut vastaavat alustat, joilla jaetaan myös hirveää materiaalia videoina. ”Vain kidutusta ja murhaa”, oli pääosan näyttelijän aivoitus tuotoksestaan. Vertaapa ISIS’n mestausvideoihin ja väkivaltapornoon nyt, puhumattakaan jopa lapsien rekrytoinneista ko. toimintoihin.

 

Elokuva 4: Americathon ennusti Kiinan nousun mahtivaltioksi. Ja silloin taas Amerikka olisi aivan sortumisen partaalla. Filmi myös näki, miten Neuvostoliitto tulisi romahtamaan ja silloin kommunisti-Kiina muuttuisikin kapitalismin seuraavaksi Eldoradoksi – ja jopa runneltu Vietnam nousisi sodan jaloista turistimagneetiksi.

 

Elokuva 5: Wag The Dog ennusti USA:n istuvan presidentin seksiskandaalin, ja sitä peittämään tehdyn pommitusharhautuksen. Elokuvassa hyökätään lonkalta Albaniaan – vain vuosi ennen Bill Clintonin ko. sotkua. Kolme päivää sen jälkeen kun Clintonin oli ollut pakko myöntää Lewinsky -touhunsa, jenkit pommittivat sekä Afganistania että Sudania – joten lehtiotsikoiden ym uutisointien fokus olikin yllättäen aivan muualla.

 

Elokuva 6: Game of Death ennusti Bruce Leen pojan Brandonin kuoleman. Bruce lavasti elokuvassa kuolemansa, jotta pääsisi tappajien jäljille; 20 vuotta myöhemmin hänen poikansa kuoli juurikin samanlaisessa elokuvakohtauksessa, aitoon luotiin. Samalla tavalla Steven Spielbergin elokuva ennusti näyttelijä Heather O’Rourken kuoleman. Ja kas kun ”teräsmies” Christopher Reeve näytteli elokuvassa miestä, joka halvaantuu, niin kaksi päivää elokuvan julkaisemisesta hänelle kävi tosi elämässä juuri niin.

 

Elokuva 7: Enemy of the State ennusti vakoilulaitos NSA:n skandaalin. Elokuvan oletettiin olevan liioiteltu filmi ko. laitoksen kyvykkyyksistä – mutta Edward Snowdenin ulostulo osoitti sen olleen paremminkin dokumentti. Eli: elokuva mukavasti mukautti ihmiset siihen törkeään nykytodellisuuteen, että meitä seurataan koko ajan, kaikkialla.

 

Elokuva 8: Super Mario Bros. ennusti vuonna 1993 ehkä kaikkein täsmällisimmin, mitä New Yorkin kaksoistorneille tultaisiin tekemään ja mitä hyödyntäen. Elokuva Matrix sitten kertoi vuonna 1999 tarkan päivämääränkin tapahtumalle.

 

Elokuva 9: 2001 A Space Odyssey ennusti ns. avaruusmatkailun ja tekoälyn. Filmi tuli ulos vuonna 1968 – ja tuotantoyhtiö oli niin varma esittämästään, että kertoivat kaiken nähdyn olevan mahdollista seuraavan kolmen vuosikymmenen aikana – ja että suurin osa tulisi toteutumaan jo ennen seuraavaa vuosituhatta... Filmissä nähdään kännykät ja miellyttävästi puhuvat robotit – vrt. vaikka Applen SIRI’in. Kaikki siis tiedossa puoli vuosisataa ennen kuin ne tulivat.

 

Elokuva 10: Back to the Future, part 2 ennusti 3D- elokuvat sekä videopuhelut. Tästä pätkästä herääkin kysymys, onko tässä kvanttikoneiden maailmassa jo mahdollista siirtyä ajassa? Se selittäisi nämä Mandela- efektit. Ja ko. elokuva näytti jo edeltä nämä litteät TV’t sekä mm. haihurrikaani ym -jatkosarjaelokuvien vyöryn. Siinä myös nähtiin silmä- ja sormenjälkiskannaus sekä videolasit (jotka Google nyt on tuonut). 

 

Kuten niin monta kertaa aiemminkin, usein näiden videoiden katsojakommenteista löytyy se kaikkein paras anti – tällä kertaa sen jakoi Mark Hoey: ”Hollywoodin elokuvat eivät ennusta tulevaisuutta, vaan ne valmistavat ihmiset siihen suunnitelmaan joka on jo asetettu paikalleen”.

 

P.S. Jos kummastelit sitä, etteikö löydy ketään suoraselkäisiä puhaltamaan pilliin? Kyllä niitä silloin tällöin nähdään: eräskin tosi MIES paljasti Obaman aikaiset terroristien paapomiset ja kestinnät – sekä suoranaiset yritykset kokonaan hävittää heistä koottu tiedustelutieto. Siitä vain sitten palkinnoksi tuli lopulta se viimeinen luoti. 

 

P.P.S. Nyt MTV:n mukaan koronaviruksen leviäminen maihin, jotka ovat kaukana Kiinasta, huolestuttaa Maailman terveysjärjestö WHO:ta. Järjestö on varpaillaan, koska tartuntoja on ilmennyt ihmisillä, jotka eivät ole matkustaneet Kiinaan, eikä heiltä löydy mitään muutakaan "kytköstä" Kiinaan. Asiasta kertoo BBC... Niinpä niin ... Tuossa ”Kiinan” paikalla voisi aivan hyvin olla vaikka Iran tai Pohjois-Korea; Kiinalla vain kävi se huono säkä, että tämä ”suunnitelma” asetettiin ”paikalleen” juuri siellä. Ja juuri nyt virusta asetellaan näemmä Italiaan.

 

”Sillä jos sinä tunnustat suullasi Jeesuksen Herraksi ja uskot sydämessäsi, että Jumala on hänet kuolleista herättänyt, niin sinä pelastut; sillä sydämen uskolla tullaan vanhurskaaksi ja suun tunnustuksella pelastutaan.” (Room. 10:9-10).

 

Olli-Pekka Tuikkala

 

Lähteet:

Raamattu